En ole koskaan harrastanut
urheilua tai liikuntaa säännöllisesti, enkä varsinkaan harrastanut kilpaurheilua. Lapsuuden pihakaverit laittoivat minut
kolmivuotiaana pesäpallokentän reunalle kivelle istumaan ja käskivät olla
maalivahtina. Ala-asteella olin hiihtokisoissa aina neljäs – seitsemästä oppilaasta.
Yläasteella liikuntanumeroni oli seiska ja lukiossa kasi. Pidän hitaista
kävelyistä ja työmatkapyöräilystä, mutta hikoilu ja hengästyminen tuntuvat
pahalta. Keski-ikä on kuitenkin koittanut, ja olen antanut median tiedottaa
itselleni, että viimeistään ennen viittäkymppiä naisen pitää hankkia itselleen
lihaksia. Liikunnan terveellisyys monella muulla tavalla on myös kiistaton
tosiasia. Pikkuhiljaa kaikki on viitannut siihen suuntaan, ettei liikunnan
lisäämistä elämään enää voi välttää. Ja muutama kuukausi sitten aloin miettiä,
löytyisikö minusta sittenkin sisäinen urheilija.
Tajusin, että olen työmatkapyöräillyt koko työurani ajan,
kuusitoista vuotta. Viimeiset seitsemän
vuotta olen pyöräillyt vain lumettomana kautena, ja ollut läkähtyä kevään
ensimmäisillä pyöräilykerroilla kunnon päästyä talvella romahtamaan. Antaisiko sitkeä
pyöräilyni kuitenkin jotain pohjaa urheilun aloittamiselle?
Juokseminen minua ei ollut koskaan kiinnostanut. Olin
kuitenkin edelliskeväänä kokeillut, millaista olisi opetella juoksemaan puoli
tuntia Couch to 5K -ohjelman avulla. Ensin piti jaksaa juosta vain yksi
minuutti. Onnistuin seuraamaan ohjelmaa pari kuukautta, kiitos
jalkapalloilijapoikani. Juokseminen tuntui epämiellyttävältä.
Samaan aikaan sisäisen urheilijan heräilyn kanssa vanha
ystäväni aloitteli maratontrainerkurssia ja pursusi ohjeita juoksusta
kiinnostuneille ja vähän kiinnostumattomillekin. Sisäisen urheilijani etsintä
vaati juuri silloin hiukan keskusteluapua, ja sitä löytyi trainer-ystävältäni. Juokseminen
alkoikin oikeiden ohjeiden myötä kiinnostaa yhä enemmän, vaikka maraton ei ihan
ykkösjutulta tunnukaan.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että muutama kuukausi on juoksenneltu ja ensimmäinen juoksukisa on edessä. Pienen kulmakuntajuoksun seitsemän kilometriä tutussa maastossa, miten se tuntuukin korkealta kynnykseltä? Haluatko kuulla, miten kisassa käy, miten tähän on tultu ja miten tästä mennään eteenpäin? Tervetuloa seuraamaan blogiani!
No tottavie haluan kuulla!
VastaaPoistat. trainer-ystävä, jolta pursuaa neuvoja, ohjeita ja tsemppausta myös niille, joita ei kiinnostaisi
ps. Ihana saada ihmisiä juoksemaan - toiset alkavat innostua puheistani, toiset juoksevat puheitani karkuun
Olet kyllä tosi liikuttava ;-)!
VastaaPoistaOi, kiitos! Seuraan blogiasi varmasti jatkossa. Mietin vain, että kaipa siis muistat kirjoittaa blogiasi seisaaltaan tai kenties sopivassa joogavenytysasennossa, et kai istu pitkään kirjoittamassa sitä. Nimittäin viime aikoina olen kuullut istumisen epäterveellisyydestä. Istuminen töissä riittää, kotona esimerkiksi hyvä on pehmeä jumppamatto lattialla ja siinä hieman foam rollereita samalla käyttäen, ehkäpä. :)
VastaaPoistaMukavaa saada uusia seuraajia!
VastaaPoistaItse en ole ollenkaan varma, olisiko seisaallaan kirjoittamisesta minulle hyötyä. Töissä on nyt sähköpöytävillitys, mutta en oikein usko, että sellainen olisi kustannusvaikuttava minulle. Yleensä keskittymiskykyni on sen verran heikko, että nousen muutenkin koneen äärestä monta kertaa päivässä ja ihan varmasti tunnin välein. Tästä olisikin hyvä etsiä lisää tietoa.